torstai 23. lokakuuta 2014

Kultasepänala: Plastinen sommittelu

Plastinen sommittelu käsitteenä ei oikeen sano varmaan kauheen monelle mitään, ei kyllä minullekkaan :D. Tehtävänanto on tähänmennessä ollut kaksiosainen, ensimmäisessä osassa kerättiin ideoita joko merestä tai ihmisen rakentamasta. Itse valitsin meren koska se on aina kiehtonu minua. Kerättiin kuvia netistä ja niistä piti alkaa kehittämään ideaa eteenpäin. Piti hakea pintastruktuuria ja kolmiulotteisuutta. 
Toisessa osassa ideoiden pohjalta alettiin veistämään vahasta korusarjaa. Vaha tosiaan veistetään täsmälleen korun näköiseksi, sen ympärille laitetaan kipsi josta vaha sulatetaan pois ja muottiin kaadetaan korumateriaali sulatettuna, tässä korusarjassa se on hopeaa.
Oma alkuperäinen ideani oli opettajan mielestä liian yksinkertainen joten jouduin aloittamaan koko tehtävän alusta... Jostain inspiraatio kumpusi ja päädyin tekemään riipuksen ja korvikset. En niiden ulkomuotoa nyt ala kuvailemaan sen tarkemmin, näette ne joko valmiina taikka juuri ennen muotin tekemistä vahamallisina (:
Iso sotkuhan tuosta vahan työstämisestä tosiaan syntyi vaikka kyseessä on pienet palat :D. Alla esimerkit ja ´vähän myös näkyä meidän koulun työpisteistä (:




- Kati

2 kommenttia:

  1. Oho, meidän alalla plastinen sommittelu oli sitä kun mallinuken päälle tehtiin suoraan vaate :_D Aika jännän näköistä työtä tuon vahan parissa, varmaan tulee hieno! :D Se on harmi kun opettajat usein kaataa hienot mutta yksinkertaiset ideat vaikka joskus ne pelkistetyt ideat saattaisivat olla niitä parhaita mutta onneksi sait uuden ispiraation! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho tosiaan :D Varmaan aika alakohtasta tää plastinen sommittelu! Huomenna pääsee taas väkertämään tuon parissa ;D
      Voi olla että teen alkuperäisen suunnitelmani ihan tavallisesta hopealevystä joku kerta kun on aikaa eikä tarvii juosta pää kolmantena jalkana :D

      Poista