torstai 28. toukokuuta 2015

Kultasepänala: 1. Työssäoppiminen, viikot 8 ja 9 + kesäloma alkaa!

Hellurei! Nyt sitten pitää varautua ihan järkyttävän isoon kuvamäärään :D. Samassa kasassa siis viimeiset 1,5 viikkoa työssäoppimista ja näyttö kuvattuna muita töitä tarkemmin :D. Mutta elikkäs, ensimmäinen työssäoppiminen on nyt ohi ja oli kyllä mukava kokemus! Eri maisemissa oleminen vähän hankalan kevään aikana teki todella hyvää ja Helsinkiä sekä jokapäiväisiä junamatkoja tulee ikävä. On se erillainen kaupunki Lahteen verrattuna ja kyllä vetää puoleensa :D. Näitäkin kuvia katsellessa on ikävä työssäoppimispaikalle, vaikka vastahan eilen siellä tuli lopeteltua... Kenties suuntaan Helsinkiin seuraavankin työssäoppimisen ajaksi, saa nähdä ;D. 
Vikana työssäoppimispäivänä yllätyksekseni pajalle asteli itse Michael Monroe joka sitten kehui piirrustuksiani (satuin silloin piirtämään ja näytin valmiin sudenkin) ja haki pienennetyn hopeasormuksensa :D. Oli siinä ihmettelemistä! Pääsin kättelemäänkin, yhteiskuvaa en kehdannut pyytää XD. Mahtava lopetus työssäoppimiselle!
Se ois nyt sitten kesäloma! Luonnollisesti en tee kesän aikana kultasepänalan juttuja joten taukoa tulee näihin postauksiinkin, kuviksesta kyllä kirjoittelen!
Mutta tässä viimeiset työni ennen lomaa, ensimmäisenä näyttö, josta tosiaan sain parhaan mahdollisen arvosanan ;D.


Perus juttuja ekana, tosin meripihka oli minulle täysin uusi aine ja sen kehyksen teko olikin hieman haastavaa kun tuppaa olemaan vähän epämuodostunutta tuo aine :D. Hyvin se saatiin kuitenkin sopimaan ja juotettiin pohjaan kiinni.



Alusta mihin istukka tuli kiinni piti takoa kuperaksi ja se olikin ensimmäinen kerta kun tälläiselle kappaleelle niin tein :D. Hyvin onnistui!



Pohjaan juotettiin ''vahvike''.


Istukan paikka vaihtui tekemisen aikana useampaan otteeseen ja lopulta se sijoittui kuperan osan yläreunaan mistä sahattiin oikean kokoinen pala pois. Siihen se sitten juotettiin kiinni. Kappaleen hassu väri johtuu patinointiaineesta kun piti nähdä viiva mitä pitkin sahaa :D. Viilapinnassa ei oikein tahtonut näkyä!




Pohjaan juotettiin kaksi kappaletta rintaneulan neulaosaa varten. 


Kävin rintaneulan ja istukan pohjat läpi ruusuporanterällä letkuporaa käyttäen. Tuli ihan hauska pinta!



Ja tässä tosiaan valmis työ. Takaa ja edestä. Rintaneulahan siitä tuli! Meripihkan istuttamisessa ei ollut ongelmia vaikka varovainen saikin olla :D. Ja kokoa tältä tosiaan löytyy jonkin verran. Olen tyytyväinen! (: 



Näytön jälkeen aloin jälleen kerran väsäämään näistä samaisista ruuveista korviksia :D. Asiakas vissiin vähän innostu... Kuvat puhukoon puolestaan!




Noiden taustaosien sisään tosiaan liimattiin silikonipätkät. Alla olevassa kuvassa kokohopea nappikorvikset sekä nämä vähän ''rajumman'' näköiset korvikset.



Sitten tuli väsättyä putkea messingistä. Tuli pitkästä aikaa laskettua kuinka leveä kappale pitää leikata että siitä saa oikean kokoista putkea :D. Siinä sitä sitten vedettiin ja juotettiin kiinni. 


Putkesta syntyi messinkilukko eräälle riipukselle. Melko helppo ja kätevä lukko tehdä ja käyttää!



Sain valmistettavaksi hopeakorvikset tälläisistä paloista. Ne lyötiin kouruiksi ja niihin juotettiin lenkit ja langat joista tehtiin myöhemmin lenkkejä.



Sittempä kävi ilmi että kappaleet olivat liian pitkiä ja sain aloittaa koko ruljanssin alusta... Vähän turhautti mutta sujui nopeammin kuin ekalla kerralla :D.



Viimeisimpiä töitä oli kalvosinnappien sahaus ja viilaus sekä niihin tulevien kultakoristeiden sahaus ja viilaus. Melko pikkutarkkaa hommaa tuo kultaosein väkertäminen :D.


Sitten sain tutustua itselle uuteen aineeseen, nimittäin titaaniin! Siitä tuli sahattua ja viilattua tuollainen karhun pää. Aika erilaista työstettävää, kevyttä mutta kovaa :D.


Viimeisenä tein valmiiksi niittejä. Sulatin päätyihin pallot ja hakkasin ja viilasin ne muotoonsa.


Kati kuittaa!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kuvataide: Wolf is done, finally

Terve taas! Juu kyllä, nyt se on valmis! Okei, se on ollut varmaan jo 3 viikkoa valmis mutta kuitenkin :D. Melkoinen homma, mutta ehdottomasti onnistunut! Tekniikka ei siis itselleni ole kovin tyypillinen, olen tottunut levittämään vaaleammat sävyt stompperilla tai sormella, mutta nyt tuli tehtyä kaikki jälki ihan puhtaasti kynää käyttäen! Tiikerin kohdalla tein saman, mikä innostikin jatkamaan. Nyt on tekeillä jo sarjan kolmas osa, toivon saavani nämä valmiiksi kesällä (: Kolmannesta osasta laitan varmaan huomenna tai tiistaina kuvia, se on aika alkumetreillä :D. 
Ajattelin myös yhdestä aikaisemmasta työstäni laittaa kuvan koska sen hintaa tiedusteltiin mutta kiinnostus taisi lopahtaa kun sanoin hinnan :D. Mutta eihän 50 tunnin työtä voi millään 50 eurolla myydä... Juu kyllä, se työ on vaatinut 50 tuntia ja on ehkä suuritöisin työni ikinä :D. Monet sanoneet että se on ehdottomasti paras työni, itse ehkä enemmän tykkään tällä hetkellä näistä elukkapiirrustuksista mutta eiväthän ne toki yhtä mahtipontisia ole xD.
Mutta en selittele liikaa! Selittelen sitten kun saan kuvia tänne blogin puolelle :D. Mutta tässä tämä susi nyt sitten!


- Kati

Kultasepänala: 1. Työssäoppiminen, viikko 7

Heissan! Työssäoppimista takana 6,5 viikkoa, periaatteessa 7 ja loppu häämöttää. Tulevalla viikolla teen näyttöni mihin sisältyy ilmeisesti meripihkaa, eipä siitä ole liikaa minulle kerrottu :D. 
Tämä viikko oli puolikas helatorstain ja perjantaivapaan takia mutta tuli silti saatua vaikka ja mitä aikaiseksi! Hommat käy sujuvasti kun on niin tottunut tekemään mm. kivien istukoita ja sahaamaan ja viilaamaan :D. Onneksi sentään jotain uutta tuli kokeiltua, meinaan pisaranmuotoisen istukan tekemistä! En tiedä vielä miten istutus käytännössä toimii, ihmetyttää vähän tuo pisaran kärjen istuttaminen O.o . Noo, ehkä se selviää nyt maanantaina :D. Lopussa vielä pari kuvaa pajalta kun äitini kävi moikkaamassa kameran kanssa viimeviikon tiistaina (: .


Nämä hopeiset ruuvinkannat tuli patinoitua ja niiden istukat tehtyä, istuttamista odottelevat siis!




Tosiaan tälläiselle, ilmeisesti ametistille tuli tehtyä istukka jonka sisälle tehtiin pienempi reuna/pidike/miksi haluaakaan kutsua ja joka juotettiin kiinni varsinaiseen istukkaan. Tekniikka oli minulle uusi, toimi hyvin!




Tälläinen istukasta tuli juottamisen jälkeen, takapuolelta istukka tosiaan näyttää paksummalta.



Ja tässä vielä kiven kanssa molemmin päin (: Todella kaunis kivi!



Sittempä tehtiin taas karhunpäitä messingistä ja alpakasta, reunat tuli viilattua ja terävät reunat pyöristettyä hiukan. En aikaisemmin ole kuvannut tätä kun en sitä kummoisena ole pitänyt mutta se on aika iso osa tämän pajan toimintatapaa niin päätin sen nyt sitten kuvata :D. Koulussa kun vastaavaan en ole vielä törmännyt! Alla siis ''pyöristetty'' reuna.


Näihin tehtiin myös mattapinta takomalla ja tässä vähän vertausta miltä matattu ja kiiltävä versio näyttävät rinnakkain (: Tykkään kyllä tuosta mattapinnasta!



Sitten taas istukan tekoa kivelle, joka ei ollutkaan täysin soikea mutta hyvin se siihenkin saatiin tehtyä :D. En pahemmin ole laskenut täällä työssäoppimassa istukoiden kehyksien pituuksia tms, ne on vaan käsin sovitettu sopivan mittaisiksi ja on kyllä toiminut paremmin kuin laskeminen, tosin kivet on aika paljon isompia kuin koulun 5mm tai 3mm kivet :D.


Toinen etanarintaneula sai pään joka tuli tosiaan sahattua ja viilattua. Alla vielä messingistä sahattu ja viilattu sydän. Aika paljon tälläisiä satunnaisia juttuja tulee tehtyä mistä seppä sitten jatkaa :D.



Keskiviikkona tuli ihan viimeiseksi sahattua vielä näistä valusta tulleista rosteri(?) sormuksista ja viilattua ylimääräiset aineet pois ja nämä piti käydä vielä metalliharjalaikalla läpi mutta sitä en kerennyt tekemään vielä.



Ja loppuun tosiaan vielä nämä muutamat kuvat äitini kamerasta, paja tosiaan on aika keltainen tunnelmaltaan niin äiti sitä sitten käytti hyväksi kuvissa :D. Tästä saa ehkä vähän paremman kokonaiskuvan pajasta jossa olen työssäoppimassa. Alla vielä minä sahaamassa jotain pätkää :D


 - Kati

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kultasepänala: 1. työssäoppiminen, viikko 6

Hellou! Taas päivitystä työssäoppimisen edistymisestä (: . Kolme viikkoa jäljellä kesäloman alkuun ja niistäkin kaksi on puolikkaita viikkoja työssäoppimispaikalla, että kohta pukkaa sitten näyttöä eteen :D. Mukavan leppoisasti kulunut tämäkin viikko, tosin aika menee kyllä ihan huikean nopeasti! Pajalla oleminen on mukavaa, mutta koulun jutut ovat kyllä monipuolisempia kun opetellaan tekniikoita, sitä ehkä vähän kaipaa. 
Kuviksesta piti kirjoitella mutta se vähän jäi :D. Kirjoittelen varmaan huomenna kun edistyn lisää uudessa piirrustuksessa, vähän tylsä pelkkää silmää kuvailla kun ei oikeen näytä vielä miltään :D. Mutta tässä nyt työssäoppimisen viikon numero 6 tuotokset:


Frakkinapeista jatkettiin heti alkuviikosta ja tein niihin tosiaan uudet takaosat. 



Kokoero vertausta, kyllähän niistä jonkin verran isommat tuli :D.


Seppä sitten porasi reiät nappien jalkoihin ja niittasi ne itse, minä siistin jäljet ja vein napit kiillotusrumpuun. Lopuksi vielä filssasin nappien pinnan ja vedin mattalaikalla pinnat mataksi.



Seuraavaksi pääsin jatkamaan ruuvikorviksia ja tein tuollaisen ''kahdeksikon'' ruuvin ympärille joka sitten liimattiin niin ettei sitä enää saa ruuvailtua auki.



Tässä sitten valmiit korvikset! Seppä itse kokosi ne loppuun. Alla vielä ihan nappikorvikset ilman roikkuvia osasia, ei tiedetty tarkalleen mitä asiakas haluaa niin tuli tälläisetkin sitten tehtyä lisäksi :D. Ne kiillotettiin vielä kuvanoton jälkeen ja ruuvit liimattiin paikoilleen.



Asiakas tosiaan sitten innostui korviksista ja halusikin seuraavaksi hopeasta samanlaiset mutta isommat korvikset (nappimalliset) :D. Siinä sitten etsittiin hopeapallon puolikkaat ja juotin niihin työskentelyä helpottamaan tuollaiset kangenpätkät. Sahasin ne keskeltä melkein halki ja viilasin saranaviilalla välistä isomman (: Sitten filssasin ne ja nyt ne odottavat jatkokäsittelyä.



Sahasin myös alpakasta tälläisiä, ilmeisesti vyönsolkia. On muuten todella hankalaa sahattavaa kun on niin kovaa materiaalia! Katkaisin sen 6 sahanterää siinäkin hommassa... ja piti sahata vielä kahteen kertaan samat kuviot kun kappaleista piti tehdä paksumpia :D. Siinä sitten juotettiin ja sahattiin ja viilattiin. Yhteen juotettiin vielä messinkiäkin.


Niihin tehtiin takomalla myös tälläinen mattapinta (:


Yhdessä välissä tuli taas juoteltua näitä nahkariipusketjun päitä. Renkaat putkiin kiinni.


Loppuviikosta aloin tekemään toista etanarintaneulaa.


- Kati