sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kultasepänala: 1. työssäoppiminen, viikko 4

Hellouu! Viikko 4 (periaatteessa kyllä kai 3, mutta kuitenkin) takana ja töitä tullut taas tehtyä (: . Kohta aletaan olla puolivälissä työssäoppimista ja mukavaa ollut! Vaikka toisella paikkakunnalla käynti vie aika paljon omaa aikaa pois, niin en kyllä vaihtaisi kokemusta pois :D. Tuppaa vaan olemaan molempien paikkakuntien asioista yhtä pihalla, mikä ei kyllä sinänsä haittaa :D. Mutta se niistä alkulöpinöistä, tässä viikon tuotoksia kuvien muodossa (: !




Tein kolmeen riipukseen taustaosat. Tai no tein kaiken muun paitsi muotoon takomisen, eli viilasin ja sahasin :D.


Laitoin myös kappaleet kiinni pintilangalla ennen juottamista.


Juottamisen jälkeen viilasin ylimääräiset reunat pois ja filssasin riipukset siisteiksi.


Myöhemmin kävin riipukset vielä mattalaikalla läpi.


Aloin tekemään trumpetin suukappaleen muotoisia kalvosinnappeja. Tein niihin kehykset ja juotin pinnan kiinni, viilasin toisen reunat pyöreiksi (seppä teki toisen) ja sahasin reiät molempiin keskelle. Niiden jatkoa jäätiin miettimään ja seppä jatkoikin niitä loppuviikosta itse.





Tein aikaisemmin aloittamaani kiviriipuksen kehykseen pohjan.


Perjantaina sain viilattavakseni valusta tulleita pieniä enkelihahmoja. Niistä piti viilata ylimääräiset valujäljet pois hahmon selästä. Filssasin ne myös jälkeenpäin ja seppä kehui rullattu filssipaperi -tekniikkaani :D.




Filssasin myös viime viikolla aloittamani frakkinapit.


Sahasin ja viilasin tälläiset riipuspohjat.

- Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti